Historia
Domus Academica on Suomen vanhin opiskelijoita varten rakennettu asuntola.
Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan Domukselle
syksyllä 1947. Ylioppilaskunta päätti rakentaa talot, sillä
ylioppilaiden asuntotilanne oli kehno.
Kiinteistön yhteyteen avattiin muutamaa vuotta myöhemmin opiskelijaravintola.
Kiinteistöä laajennettiin niin, että myös opiskelijakirjasto
muutti vuonna 1955 uuteen kirjastotaloon Leppäsuolle. Kirjasto sijaitsi
aiemmin nykyisen Kaivotalon paikalla.
Leppäsuonkatu 9 C valmistui Helsingin olympialaisiin v. 1952, jolloin
sinne majoitettiin kansainvälinen lehdistö.
Vuoden 1968 joulukuussa valmistui viimeinen rakennus, Hietaniemenkatu
14 eli D-talo.
Vuonna 1996 Domus A-talo myytiin HOAS:lle.
B-talo peruskorjattiin vuonna 2000. Remontti aloitettiin vuoden alussa
ja asukkaat pääsivät muuttamaan uusittuihin asuntoihin
saman vuoden joulukuussa. Remontin yhteydessä taloon asennettiin
kiinteät Internet-yhteydet.
C-talo peruskorjattiin v.2003-2004. Kaikkien asuntojen keittiöt uusittiin
ja wc-tiloihin asennettiin huoneistokohtaiset suihkut. Taloon asennettiin
myös kiinteät Internet-yhteydet.

|